Uutiset

Vaalien tulos

EDUSTAJISTOvaalit on käyty ja edustajat valittu.

Yhdistyksemme onnittelee "voittajia" - lista löytyy Proliiton sivuilta.

Oman yhdistyksemme ehdokkaista mandaatin saivat:

Kristiina Rimpinen/ICT- ja viestintä

Martti Oivo/palvelusektori

ONNEA Martti ja Kristiina ja kiitos kaikille vaaleissa äänestäneille!

 

Prolaiset valitsivat sata varsinaista jäsentä ja varajäsenet Pron edustajistoon neljän vuoden toimikaudelle 2016–2020.

Vähintään kaksi kertaa vuodessa kokoontuva edustajisto on liiton tärkein päättäjä. Edustajisto valitsee Pron puheenjohtajan sekä linjaa, mitä liitto tekee ja mihin suuntaa liittoa kehitetään.

Äänestysaika alkoi 10. elokuuta ja päättyi 5. syyskuuta 2016.

– Kokonaisuutena äänestys sujui loistavasti. Nettiäänestys sujui suunnitelmien mukaan ilman katkoja, kertoo järjestöpäällikkö Pasi Nieminen.

Äänivaltaisia edustajistovaaleissa oli yli 80 000 ja äänestäneitä lähes 13 000. Äänestysprosentti on 15,6 prosenttia. Yli puolet äänesti postitse ja vähän alle puolet äänesti sähköisesti.
Edustajisto vahvistaa Pron toimintalinjat, valitsee liiton puheenjohtajan ja valvoo hallituksen toimintaa. Se vahvistaa muun muassa liiton tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden vastuuvelvollisille. Lisäksi se päättää äänestys- ja vaalijärjestyksestä, jäsenmaksusta ja jäsenyhdistyksille palautettavasta jäsenmaksuosuudesta.

Pron sääntöjen mukaan edustajisto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, tarvittaessa useammin. Uusi edustajisto kokoontuu ensimmäisen kerran virallisesti 18. marraskuuta 2016 Kirkkonummen Majvikissa.

Lue lisää

Ammattiliitto PRO

Jäsen ole PRO!

Lue lisää

Jäsenhankintakampanja

Yhdistyksemme oma jäsenhankintaprojekti vuodelle 2016 !

 

Lue lisää